Väliaikaspektaakkelia ja Miukkis-illan tunnelmia 24.9.

30 syys

Pimenevä tiistai-ilta veti olosuhteiden ankaruudesta ja arktisuudesta huolimatta suuren joukon innokkaita, kyltein ja kannatushuudoin varustautuneita Härkien ja Kilien kannattajia Sorsapuiston kentälle. Urheilujuhlan humu tarttui onneksi nopeasti, eikä jäätyneitä varpaita kohta enää edes muistanut. Vaikka Kilien täytyi varsinaisessa kamppailussa taipua niukkaan tappioon, kentän laidalla jaksettiin huutaa, laulaa ja kannustaa viimeiseen asti.

Väliajalla nostatettiin henkeä Miukkisten huikeaakin huikeammalla showlla, jota oli valmisteltu ahkerasti viikonlopusta lähtien. Työ sai arvoisensa päätöksen, kun pienessä pukuhuoneessa kymmenet mimmit opettelivat häthätää kyhättyä tanssikoreografiaamme vain vähän ennen varsinaista esiintymistä. Täytyy sanoa, että hyvin vedettiin ja ennen kaikkea asenteella. Ja suurin palkintohan olivat tietenkin yleisön raikuvat aplodit ja ylistyslaulut – kiitos pojat, niin mekin teitä!

Jännittävän urheilukoitoksen jälkeen kipaisimme naisväen kanssa sulattelemaan kohmeisia raajojamme Sorin saunan lämpöön. Lauteilla oli ruuhkaa, musiikki soi ja hiuslakat ja puuterit pöllysivät, kun nämä kissat valmistautuivat jatkamaan iltaa urheiluteemaisen kemutuksen merkeissä.

Salipirkot, jenkkifutaajat, kasarijumpparit ja oman elämänsä evawahlströmit ehtivät nauttia naisenergiasta ja lämmittää tanssilattia jokusen tunnin ennen miesvahvistusten saapumista. Iloista puheensorinaa, nurkista kuuluvia naurunpyrskähdyksiä ja pullonpyöritysringin paljastuksia kuunnellessa ei voinut olla ajattelematta, että vitsit on siistiä olla OKAmimmi.

Ilta kului tanssilattiaa tampaten ja uusia tuttavuuksia solmien. Syötävää ja juotavaa riitti, eikä meininki kellon edetessä ainakaan hiipunut. Nukkumaan ei malttanut mennä ennen aamuviittä ja silloinkin vielä hymyilytti. Ja vaikka ankea keskiviikkoaamu meinasi tuota hymyä hieman hyydyttä, oli Virrassa onnneksi vastassa tuttuja naamoja ja tyyppejä, joiden kanssa oli kiva muistella illan kulkua.

Allekirjoittanut tahtoo omasta puolestaan kiittää kaikkia mukana olleita mahtavan tapahtuman järjestämisestä. Tätä lisää, ehdottomasti! Tämä kisu kehrää tyytyväisenä ja jää odottamaan, mitä tämä, ehkä elämäni parhaaksi syksyksikin kutsuttava ajanjakso seuraavaksi tuo tullessaan.

– Moona Klemola

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s