Arkisto | Tou, 2014

Haastattelussa Vuoden opettaja, Joonas Kalari

7 Tou

IMG_1558

Kasvatustieteiden yksiköissä äänestettiin keväällä Vuoden opettajaa. Tänä vuonna Vuoden opettajaksi 2014 äänestettiin täysin ansaitusti liikuntaa opettava Joonas Kalari. Okablogi päätti selvittää, miten Joonas Kalari päätyi liikunnanopettajaksi sekä millaista Tampereen yliopistossa opettaminen on ollut.

Joonas, miltä tuntui saada Vuoden opettajan palkinto?

Hyvältä ja yllättävältä. En osannut odottaa palkintoa. Oikeastaan en edes tiennyt että kyseistä palkintoa jaetaan.

Kerro hieman itsestäsi, mistä tulet ja miten olet päätynyt nykyiseen työhösi?

Tulen Konnevedeltä, Keski-Suomesta, kolmentuhannen asukkaan kylästä, eli
olen melkein Savolainen. Abivuonna olin kiinnostunut oikeastaan vain
liikunnasta, mitä hainkin opiskelemaan. Ensimmäisellä kerralla en
päässyt sisään, mutta hain uudestaan armeijavuoden jälkeen ja pääsin
opiskelemaan  Jyväskylään. Alunperin en halunnut opettajaksi, mutta pienryhmissä tapahtuvan kolmen vuoden aivopesun jälkeen huomasin, että minusta tulikin opettaja.

Minkälaista on ollut opettaminen Tampereen yliopistossa?

Mukavaa ja motivoivaa. Innostuneet opiskelijat saavat itsenikin innostumaan.

Mikä on antoisinta työssäsi?

Toisten oivallukset ja oppiminen. Sitähän varten täällä ollaan. Samalla ymmärtää itsekin jotain. IMG_1554

Mikä on tähänastisen työurasi mieleenpainuvin hetki?

Tämän palkinnon saaminen oli varmaan yksi niistä ja varmasti niitä on muitakin. Lisäksi koulussa muutaman hankalan oppilaan (ja heidän huoltajien) luottamuksen saaminen on jäänyt mieleen.

Äänestyksessä noin kolmasosa äänistä jakautui sinulle. Se on valtava määrä ottaen huomioon, että äänet jakautuivat 34 opettajan kesken. Haluatko lähettää jotain terveisiä sinua äänestäneille?

Isot kiitokset tietenkin. Ja oikokaa ruotoanne riittävästi.

Kiitos haastattelusta!

 

 

Haastattelijana ja kuvien ottajana toimi Linda Vatanen
Kuva

Pedakahvila: TVT- ja opetusteknologia, tiistaina klo 15-17 EDUs cafe!

4 Tou

Pedakahvila: TVT- ja opetusteknologia, tiistaina klo 15-17 EDUs cafe!

Juttuja, joita et meidän yksikössä toistaiseksi opi, mutta mitä varten meidän pedakahvilat joka vuosi on. Viime vuonna saatiin valmiuksia uhkaaviin väkivaltatilanteisiin, tänä vuonna opetellaan käyttämään opetusteknologiaa oppimisen tukena. Jos haluaisit hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa (TVT) työssäsi, mutta koulutus ei opasta sua sitä käyttämään, tule juomaan kahvit ja räpeltämään yksikön iPadeja porukalla – kokeilemaan itse erilaisia oppimista tukevia sovelluksia. Kaikille EDUlaisille avoin, Kasvo sponssaa kahvit!

WOIHAN WAPPU!

2 Tou

WOIHAN WAPPU!

Huhtikuun blogikirjoitus tulee tyylikkäästi inan myöhässä, sillä vappuhulinat saivat allekirjoittaneen unohtamaan vastuun ja velvollisuuden ja ottamaan rennosti muiden Okalaisten seurassa. Vappukeli ei tänä vuonna suosinut, mutta siitä huolimatta vappua juhlittiin tyylikkäästi!

Sorsapuisto-piknik

Sorsapuistopiknik

Keskiviikkona 30.4. Okalaiset valloittivat sorsapuistosta oikein soman paikan pressuillaan ja olemuksellaan. Mukana vappuiloa täydentämässä oli OKAn mankka ja upouusi grilli! Grilli kuumeni samalla kun Okalaiset kylmenivät vappusäässä. Jotakin lumihiutaleen tapaistakin taivaalta tipahteli muutamaan otteeseen, mutta onneksi pahaiset talven muiston sulivat viimeistään osuessaan maahan. Kuitenkaan lumihiutaleet eivät olleet ainoa draama, mitä sorsapuistossa koettiin. Alkuillasta ’aivan liian tukeva grilli OKAlle’ otti damagea ja traagisesti kaatui nurmelle pösäyttäen hiilensäkin ulos! Voi ei! Kamalaa olisi ollut, mikäli jonkun epäonnisen vappumakkarat olisivat juuri olleet grillissä paistumassa, mutta onneksi onni oli matkassa ja kenenkään makkarat eivät päätyneet sorsapuiston nurmelle. Ja toisaalta, vaikka makkarat olisivatkin päässeet maassa käymään, niin aina on olemassa viiden sekunnin sääntö!

Tämän pienen järkytyksenhetken jälkeen OKAn kaikkiosaavat miehet pistivät grillin takaisin kasaan, jotta loputkin herkut (siis makkarat) pääsisivät paistumaan. Grillin uudelleenpystyttämisen jälkeen olikin mukava huomata, että grillikään ei näyttänyt enää liian tukevalta, vaan sai uuden, OKALAISEN, ilmeen! [Tähän olisi mukava laittaa pieni kuva grillistä, mutta vappuhulinoissa sellaista ei tullut otettua, joten ne ketkä eivät olleet paikalla (hyi teitä!) joutuvat vain kuvittelemaan, miltä grilli näytti sen uudelleenkokoamisen jälkeen.]

Sorsapuiston piknik jatkui mukavaan tapaan ja alkoi olla simakilpailun aika! Omaksi harmikseni Tamy oli soluttautunut joukkoon niin hyvin, että omat simat eivät päässeet edes kisapaikalle #5litraasimaa, mutta onneksi edes yksi Okalainen pääsi osallistumaan simakilpailuun vappu… eikun siis VATTU-simallaan! Syystä tuntemattomasta Tamy ei kuitenkaan kruunannut Vattu-simaa voittajaksi vaan jonkun muun kotitekoinen rommi meni edelle. Hassua, sillä mielestäni rommi ei ole simaa. Kuitenkin siitä huolimatta iltapäivä jatkui rattoisissa merkeissä simojen ja muiden juomien parissa.

Illalla jatkopaikkaa miettiessä nousi esille tuttu, turvallinen ja yleensä hyvin opiskelijaystävällinen Ruma. Allekirjoittanut yrittikin ottaa varaslähdön Rumaan jo ennen yhtätoista tiedustelijaparinsa kanssa (ilmainensisäänpääsy), MUTTA Ruman portsari oli sitä mieltä, ettei haalareissa ole sisälle menemistä. Portsarin puheita uhmaten, raivasimme kuitenkin tiedustelijaparini kanssa tiemme narikkaan, sillä olihan se vitsi, olihan? Mutta kuinkas ollakaan, narikkamieskin totesi, että haalarit olisi riisuttava. Hämmentävää #eilisättävää.

Ruman haalarivastaisuudesta onneksi toivuttiin syöksymällä muihin baareihin jatkamaan juhlimista ja nopeasti koko Ruma-incident unohtui mielestä.

Torstaina 1.5. olikin sitten oikea Vappupäivä. Okalaisten suunnitelmissa oli asettua porukalla Koskenrantaan katsomaan hyistä teekkarikastetta. Jälleen kerran pressu levitettiin, etteivät Okalaisten haalarit kastuisi kosteasta nurmikosta. Paikkakin oli mitä mahtavin; kosken toisella puolella juuri nostureita vastapäätä. Harmiksi tiedotus Okalaisten kokoontumispaikasta ei kulkenut puhelinverkkojen ruuhkautuneisuuden vuoksi. Tutkimusmatkalla keskustorin paikkeilla hihaani tarttui yksin Okalaisia etsivä superfuksi. Onneksi hänet saatiin pelastettua muiden Okalaisten joukkoon!

OKAn viimeiset mohikaanit; Siiri, Reetta, Noora & Tobbe

OKAn viimeiset mohikaanit; Siiri, Reetta, Noora & Tobbe

Koskenranta oli kylmä ja tuulinen. Vaikka monella Okalaisella oli myös nestemäistä lämmikettä mukanaan, alkoivat urheatkin Okalaiset pikkuhiljaa lähteä pakoon kylmää viimaa. Itsekin myönnän kuuluneeni tähän jäiseen karkuunlähteneiden joukkoon, mutta onneksi edes osa meistä oli tarpeeksi rohkeita uhmaamaan kylmyyttä ja näin ollen Okalaisten viimeiset mohikaanit jäivät pitämään Okalaisten puolia koskenrantaan.

Kokonaisuudessaan voidaan todeta vapun (vai wapun?) olleen täynnä yllätyksiä niin sään kuin muidenkin tekijöiden puolesta. Itselleni tämä oli ensimmäinen vappu Tampereella ja todettakoon nyt, vaikkakin hieman kliseisesti, etten olisi halunnut sitä muussa kuin Okalaisten seurassa viettää (uskokaa, kokeilin kyllä!). Kyllä se OKA ja erityisesti ihanat Okalaiset ovat sitä superparasta jengiä, joiden kanssa viihtyy vaikka varpaitakin paleltaisi. Täytyy tosin silti toivoa, että seuraavana vappuna varpaani saisivat olla turvassa kylmyydeltä. Mut hei, satoi tai paistoi, OKAlla on niin loistava meno et tarvii aurinkolasei!

 

Hyvää alkanutta toukokuuta kaikille Okalaisille! 🙂

Linda

Linda Vatanen

Media- ja varainhankintavastaava