Haastattelussa Vuoden opettaja, Joonas Kalari

7 touko

IMG_1558

Kasvatustieteiden yksiköissä äänestettiin keväällä Vuoden opettajaa. Tänä vuonna Vuoden opettajaksi 2014 äänestettiin täysin ansaitusti liikuntaa opettava Joonas Kalari. Okablogi päätti selvittää, miten Joonas Kalari päätyi liikunnanopettajaksi sekä millaista Tampereen yliopistossa opettaminen on ollut.

Joonas, miltä tuntui saada Vuoden opettajan palkinto?

Hyvältä ja yllättävältä. En osannut odottaa palkintoa. Oikeastaan en edes tiennyt että kyseistä palkintoa jaetaan.

Kerro hieman itsestäsi, mistä tulet ja miten olet päätynyt nykyiseen työhösi?

Tulen Konnevedeltä, Keski-Suomesta, kolmentuhannen asukkaan kylästä, eli
olen melkein Savolainen. Abivuonna olin kiinnostunut oikeastaan vain
liikunnasta, mitä hainkin opiskelemaan. Ensimmäisellä kerralla en
päässyt sisään, mutta hain uudestaan armeijavuoden jälkeen ja pääsin
opiskelemaan  Jyväskylään. Alunperin en halunnut opettajaksi, mutta pienryhmissä tapahtuvan kolmen vuoden aivopesun jälkeen huomasin, että minusta tulikin opettaja.

Minkälaista on ollut opettaminen Tampereen yliopistossa?

Mukavaa ja motivoivaa. Innostuneet opiskelijat saavat itsenikin innostumaan.

Mikä on antoisinta työssäsi?

Toisten oivallukset ja oppiminen. Sitähän varten täällä ollaan. Samalla ymmärtää itsekin jotain. IMG_1554

Mikä on tähänastisen työurasi mieleenpainuvin hetki?

Tämän palkinnon saaminen oli varmaan yksi niistä ja varmasti niitä on muitakin. Lisäksi koulussa muutaman hankalan oppilaan (ja heidän huoltajien) luottamuksen saaminen on jäänyt mieleen.

Äänestyksessä noin kolmasosa äänistä jakautui sinulle. Se on valtava määrä ottaen huomioon, että äänet jakautuivat 34 opettajan kesken. Haluatko lähettää jotain terveisiä sinua äänestäneille?

Isot kiitokset tietenkin. Ja oikokaa ruotoanne riittävästi.

Kiitos haastattelusta!

 

 

Haastattelijana ja kuvien ottajana toimi Linda Vatanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s