Arkisto | huumori RSS feed for this section

TP TB eli Throw back Talvipäiville 2015

4 Maa

20150220_194452Kun huomasin et vuoden kahdeksas viikko koittaa,
tiesin, koko vuoden bileet se voittaa.
En tuntenut elämästä huolen häivää,
kun Edu’s cafessa istuin päivästä päivään.
Syödä pullaa ja soittaa suuta,
eihän elämässä tarvita mitään muuta!

Sitten tajusin mä tilanteen tämän,
on Talvipäiviin aikaa enää vähän!
Fiilishän siitä nousi kattoon,
onhan varmempi laittaa rahat TP:seen kuin lottoon!

Jo saapui torstai toivoa täynnä,
mietin: ”Taidan Miukkis-saunalla nopeasti käydä!”
Saunalla kuuntelin Pikku Geetä,
taisin nautti vahingossa muutakin kuin teetä.
Yllättäen illalla itseni Kaijakasta löysin,
siellä tanssin ja nauroin rinnoin täysin.

Aamulla heräsin kellon soittoon,
oli viikkoni ehtinyt TP-päivän koittoon.
Päätäni jomotti ja jalkoja särki,
”olisi pitänyt nukkua”, soimasi järki.

Ajatuksesta yhdestä sain silti voimaa,
nytpä vasta voi meillä TP:t alkaa!
Siispä keräsin kaikki tavarani kassiin,
ja innolla ryntäsin TP-bussiin.
Muistinpa mukaan myös ottaa hauen
sekä Tarmon, näädän tuon iloisen sangen.

Bussissa kohtasin kaikki ystävät parhaat,
ja tuumin: ”Oluella poistanen suusta maun tän karvaan.”
Toimihan kikka, ei tullut hikka,
ja uuteen päivä oli päässyt kiinni tämäkin likka.

Matka mukavasti jatkui aina Hämeenlinnaan asti,
oli kaikilla tyhjentynyt matkaeväiden lasti.
Hämpissä vaivuimme muistoihin noihin,
Kinnusen Siiri meidät johdatti joihin.
Reitillä poikkesimme myös Seminaarin koululle,
josta luokanopet aikoinaan ponnisti aluille.

Muistojen jälkeen seuraava etappi,
oli Forssalainen baari ja Hesburger kebabbi.
Forssassa pääsimme reivaamaan taasen,
kun bar viisneljän täytti opet Mansen.

Jälkeen seitsemän tunnin matkan taiton,
siinsi edessä Turku, tuo kaupunki laitoin.
Nopeasti ruokaa ja elämä taas läjään,
ei bileitä lopeteta kello kahteentoista tänään!

Jatkot oli hyvät, sen kerron, jos et muista,
partyistä illan hillittömistä noista.
Ilta vaihtui jo aamuyön puoleen,
kun alkoi koululle lähdön ajat tuuleen.
Ainoa ongelma taisi olla tässä,
oli kaksi suuntavaistotonta reittiä etsimässä.
Saattoi matkassa tuossa kestää tunti jos toinen,
oli joen puoli väärä tai ajatus liian soinen.
Lopulta Subwayn ja pakukyydin jälkeen,
pääsimme koululle vetämään henkee.

Niin oli perjantaista selvitty yli,
ja koitti lauantaiaamun lempeä syli.
Aamupalalle vei tällä kertaa taksi,
en halunnut päätyä taas hukattavaksi.

Talviriehassa tapasin valtavan määrän pipoja,
ja älytöntä meininkiä, voiton tahtoa.
Finaalipaikkaa ei futiksesta tällä kertaa saatu,
mutta oon teistä ylpee, se on taattu!

Koululle palattua alkoi taas meininki nousta,
vaikka aamulla uskonut en jaksavani päivää toista.
Katosi aika ja saapui yön taika,
oli aika tutkia jälleen Caribian maita.

Taksi alle ja suuntana Bosankka,
oli olo mainio; tukeva ja vankka!
Illalla hämmästyi: ”mitä silmäni näki!”
Seisoi edessäni viime kyykän vastustajajoukkueen väki!
Meni vanhojen tuttujen kanssa aika jutteluun,
ja ennen kuin huomasin olin baarissa pilkkuun.

Siitäpä sitten takaisin koululle,
mutta kuinka kävi, en mennytkään omalle!
Yhtäkkiä olinkin koululla Rauman,
yhdessä ystäväni Reinikaisen Norpan.

Jatkojen kummien jälkeen näiden,
lähdimme jälleen kävelyllä halki Turkkusen maiden.
Koululla saavuttua istuimme hetken,
ynnäsimme yhteen yhteisen retken.
Istuimme kunnes kuulimme sen,
oli ylhäällä bileet ystävien!

Eihän jatkoja noita voinut kukaan ohittaa,
siispä reippaasti ylös juoksimme yhtä matkaa.
Siinähän se yö jo aamuksi muuttui,
enää viimeinen uni viikonlopusta puuttui.
Periksi oli jo lauantaille annettava,
sänkyyn itsensä viimein kannettava.

Parin tunnin päästä oli noustava tuosta,
ihanasta unimaailman suosta.
Lähdön hetki oli koittanut meille,
oli bussi valmiina Tampereen teille.

Aamulla tajusin asian sen,
on seuraava vuosi Rovaniemen!
Eihän tässä vuotta odottaa voi malttaa,
kun mietin, kuinka Manse lappiin paukkaa!

Pakko sanoa se vielä kerran ääneen,
mieleen nää Talvipäivät ikuisesti jäänee!
Oli nimittäin ÄLYTTÖMÄT BILEET,
niin kuin luvattiin, laitettiin reissu SILEEKS!

————–

Talvipäivät 2015 WTF-lista:

  • Mystisesti kadonneet tavarat
  • Mystisesti löytyneet tavarat
  • Caribian narikan megalomaaninen laajentuminen vuorokaudessa
  • Kyykkäjoukkueen ilmestyminen tyhjästä
  • Hauki
  • Tulva

Keskiviikkoisin terveisin,
Sarppa

sara

Kulttuuriviikko lähestyy!

31 Tam


Tervehdys!

Tammikuu alkaa olla paketissa, ja vuoden 2014 helmikuu on lähempänä kuin koskaan aikaisemmin.  Omalta osaltani antoisa, mutta toisinaan myös suhteellisen työteliäs, harjoittelu on kutakuinkin takana ja nyt voi taas hyvillä mielin keskittyä kevyempiin haasteisiin kuten esimerkiksi kandiin. Okalaisille helmikuu tulee olemaan todella hienoa aikaa, sillä tulossa on roppakaupalla erilaisia tapahtumia. Olkaa siis kuulolla!

Viikolla kahdeksan (eli 17.2. – 21.1.) järjestetään EDU:n Liikunta- ja kulttuuriviikko. Kulttuuriviikolla jokaiselle päivälle on järjestetty runsaasti monipuolista toimintaa, johon kannattaa ehdottomasti ottaa osaa. En aio nyt sen suuremmin ruveta kertomaan kulttuuriviikon ohjelmasta, vaan ajattelin sen sijaan vähän valaista miten kuka tahansa voi tuoda oman panoksensa tähän monenkirjavaan palettiin.

Eli

Järjestetyn ohjelman lisäksi erilaiset spontaanit ja harkitut repäisyt, tempaukset sekä performanssit ovat olleet olennainen osa Kulttuuriviikon antia. Nämä repäisyt voivat olla sisällöiltään ihan mitä tahansa (Tai no… kurssitoverini tuntien voi olla hyvä vähän rajata ja tarkentaa: HYVÄN MAUN RAJOISSA ihan mitä tahansa)! Ne voivat kestää pienen hetken, usean tunnin, tai sitten ne voivat olla läsnä tavalla tai toisella koko kulttuuriviikon ajan. Niistä voi ilmoittaa etukäteen tai sitten ne voivat olla yllätyksiä. Ne voivat ihastuttaa, haastaa, pistää ajattelemaan, yllättää tai innostaa!  Tärkeintä on että niiden kautta voisi saada itsensä ja muut hyvälle tuulelle. Aiempina vuosina olemme saanet nauttia mm. noloista patsaista, aulamusiikista, Lauri Tolosen historian luennoista, positiivisista Post It-lapuista, äänen luetuista J.V. Snellmanin aatteista kera kitaramusiikin (Zach. Castren – J.V. Snellmanin aatteita, luku 8 Sivistys ja koulu) sekä aarteen etsinnästä. Tämän vuoden osalta voin jo näin ennakolta kertoa, että tulossa on ainakin kauan kohuttu ja odotettu Rakkauden Runohissi.

Siispä jos sinulla on hyvä, huono tai todella hämmentävä idea, niin älä epäröi vaan toteuta se Kulttuuriviikolla. Ei muuta kuin ajatukset hautumaan ja luovuus kukoistamaan! 🙂

Lämmöllä ja Rakkaudella!

Jyri

Jyri Riihijärvi

tapahtumavastaava

Mainio esimerkki Kulttuuriviikon performanssista.

Mainio esimerkki Kulttuuriviikon performanssista.

 

Sunday night game night!

27 syys

ImageNo huhhuh mitä settiä! Aktiivisiksikin haukutut OKAn fuksit päräyttivät päälle sunnuntain lautapeli-illat! Tapahtumapaikaksi valikoitui oikein komiat kerhotilat Herwoodin Vaajakadulta. Löytyy pingispöytää, bilispöytää, hyvää musiikkia ja parasta seuraa! Sunday night – Game nightiin odotetaan kävijäryntäystä taas tulevana sunnuntaina. Koska alkoholia tulee nautittua keskellä viikkoakin riittämiin, on peli-illat rauhoitettu kulkemaan muumilimpparin ja jääteen voimilla. Nyyttäriperiaatteella ei kenenkään pitäisi nähdä nälkää ja huonot häviäjät voivat lohduttautua tunkemalla pullaa naamariin!

Ensimmäinen lautapeli-ilta startattiin viime sunnuntaina kuuden maissa E-rapussa, johon kukaan ei meinannut edes löytää perille (harvinaisen sekavia kerrostaloalueita TOASilla). Kun kynnelle kykenevät Matti Myöhäisetkin saapuivat, startattiin vanha kunnon Afrikan tähti! Osa nappuloista oli kovia kokeneita ja rahaakin puuttui, mutta

onneksi moiset pikkuseikat eivät häirinneet itse peliä.

Afrikan tähden jälkeen oli vuorossa toinen klassikkopeli, nimittäin Huojuva torni! Oijoi mitä mahtavuutta! Ja sitä pelattiinkin sitten monta erää! Pelin lopuksi oli myös tarkoitus tehdä mahdollisimman korkea torni, mutta eihän siitä mitään tullut, kun piti mennä kiskomaan ne tukevimmat palikat pois heti alkukättelyssä. Yritys hyvä, ehkä ens kerralla saadaan aikaan jotain korkeampaa ja kestävämpää. Tavoitteena olkoon saada aikaan mahdollisimman paljon HOKLin tornia muistuttava palikkakasa. Ehkä hieman pienempänä tosin, mutta vain puutteellisten resurssien vuoksi.

3. Ohhoh! Se pysyikin pystyssä!

Ääääk! Varokaa, se kaatuu!
Ääääk! Varokaa, se kaatuu!

Huojuvasta tornista oltiin jo siirtymässä Aliaksen pariin, kunnes pöydälle läväytettiin kynä ja paperia. Alias muuttuikin nopeasti Piirrä & Arvaa -peliksi, sillä täytyyhän tulevien luokanopettajien ehdottomasti muistaa harjoittaa piirustustaitojaan. Ongelmaksi meinasi muodostua kadonnut tiimalasi kunnes joku fiksu muisti, että lähes joka puhelimestahan löytyy sekuntikello.

Paperi täyttyi nopeaan tahtiin erinomaisista taideteoksista ja kaikkien pistetilitkin karttuivat tasaisesti. Jottei koko yö olisi kulunut koukuttavan pelin merkeissä, päätettiin laittaa peli viidestätoista pisteestä poikki. Loppupeli oli tasaistakin tasaisempi, kun ykkösvuoden Isäntä (Juho) ja Emäntä (allekirjoittanut) ajautuivat tiukkaan kaksintaisteluun Piirrä & Arvaa -pelin herruudesta. Pidemmän oljenkorren pääsi viemään Juho, mutta vaadin ehdottomasti uusintakierrosta! Tasoittava vuoro jäi vallan käyttämättä, joten tänä sunnuntaina odotan, että pääsen korjaamaan viimesunnuntaisen vääryyden! Ja kaikki fuksit hoi, jos luette tätä, niin tulkaa todistamaan tätä jännitysnäytelmää sunnuntaina Herwoodin metsään kello 17:00 alkaen! Mukaansa kannattaa ottaa lautapelejä, naposteltavaa ja ennen kaikkea kunnon pelailufiilistä!

Näemme siellä! Ciao!
Ykkösvuosikurssin Emäntä ~Linda Vatanen~

7. Juho kruunattiin tiukasti illan mestariksi.

Minnan kuva-arvoitus!

Minnan kuva-arvoitus!

”Intercity-juna 55 lähtee raiteelta kaksi”

23 Maa

Taas on yksi viikko takanapäin ja maaliskuu lähestyy jo loppuaan. Ennen bloggausvuoron siirtoa eteenpäin, on meikäläisen pakko kuitenkin purkaa omia tuntemuksiani maaliskuun loppupuoliskolta ja ajatuksia erityisesti koskien yksikössämme järjestettyä Liikunta- ja kulttuuriviikkoa. Ja mikäs sen parempi paikka kirjoittaa kuin juna kotiseudulle hektisen viikon jälkeen.

Lähes kaikista tapahtumista onkin jo jonkinlaisia raportteja tullut sähköpostilistalle, sekä facebookiin. Käykäähän muuten tykkäämässä OKAsta, jos ette sitä vielä sosiaalisen median puolella ole tehneet! Näin saatte paremmin tietoonne missä mennään ja mitä tehdään. OKA Facebookissa

Liikunta- ja kulttuuriviikko polkaistiin siis käyntiin maanantaina Dodgeball-turnauksella. Meitä ykkösiä lukuun ottamatta vuosikurssit olivat liikkeellä hyvällä jalalla heti alkuviikosta. Sieltä voitto meni kolmannelle vuosikurssille! Vaikkakin täytynee muistaa, ettei voitto ole tärkeintä. Vastustajan totaalinen nöyryytys sen sijaan on asia erikseen.

Dodgeball

Polttopalloilijoiden yhteispotretti

Yhdeksi viikon henkilökohtaiseksi suosikiksi nousi sidosryhmä-setä Suhosen pitämät Wanhojen tanssit, Edu’s Cafessa. Reilun tunnin mittaiseen tiukkaan settiin käytiin läpi enemmän kuin lukiolaiset kolmessa viikossa.  Tiukasta tahdista huolimatta jälleen kerran asenne ratkaisi ja porukka viihtyi. Hienoa oli nähdä myös henkilökunnan edustus paikalla. Erityismaininta menee kuitenkin Jarmo ”partaveitsi” Tulasalolle, jolla selvästi vanha baletti- ja voimistelijatausta heijastui Edu’s Cafen parketille.

Wanhojen tanssit

Tanssinopetusta parhaimmillaan

”He shoots, he scores!” Jo vuodesta 2010 pelattu Hokkasen NHL-turnaus sai vuoronsa torstaina. Tiukkojen pelien seurauksena ennakkosuosikit tiputettiin jo runkosarjavaiheessa playoffien ulkopuolelle. Itse epäilen maksettuja tuomareita. Kunniamaininta menee parilleni Jyri ”tyhjistä tolppiin” Riihijärvelle ennennäkemättömästä sähläyksestä ottelun viimeisellä minuutilla. Mitä ihmettä oikein tapahtui?! Taiteilija hoki-Hokkasen lanseeraama Lempo-trophy löysi tiensä Tuomas ”nipa” Niemisen ja Jukka ”jalkatreeni alla” Erosen palkintovitriineihin.

Poika kotiin

Voittajien on helppo hymyillä

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Jälleen se piti todeta, kun torstaina pääosassa oli toinen vuosikurssi joutuessaan Sorsapuiston kevätolympialaisissa tulisille hiilille ensimmäisen vuosikurssin kustannuksella. Kostajaiset 2013 antoi ykkösille hyvän tilaisuuden kostaa syksyinen naku-uinti Tammerkoskessa. Paikalla oli ihan mukavasti porukkaa ja sivusta seuraajia saapui myös paikalle. Jatkot bailattiin Klubilla, missä niin ikään kivasti porukkaa! Kiitos kaikille paikalla olleille, ja mukavaa että viihdyitte. Jälleen kerran kaikilla näytti ja tuntui olevan hauskaa. Kunniaa Eetu ”Köpi” ”Vladimir” Kuoppalalle illan parhaasta asusta, sekä Sateenkaari-joukkueelle parhaasta kilpailumenestyksestä. Erityismaininta Team Athletic Afterskille huikeasta joukkuehengestä! Lisäksi iso kiitos järjestelyissä mukana olleille ensimmäisen vuosikurssin edustajille. Tutorvastaavana voin todeta ensi vuotta ajatellen, että tuollaisella porukalla kun saadaan järjestää, uusilla fukseilla tulee olemaan uskomattoman hieno syksy!

Joukkue Sateenkaari

Joukkue Sateenkaari

Joukkue Athletic Afterski

Joukkue Athletic Afterski

 

Paras asu: Vladimir

Paras asu: Vladimir

Olympiatuli saapui Kreikan Olympian lehdosta Sorsapuistoon

Olympiatuli saapui Kreikan Olympian lehdosta Sorsapuistoon

Olympialaisten päätösgaalan jälkeinen aamu on usein vaikea. Kysykää vaikka Nykäsen Matilta. Niin se oli allekirjoittaneellekin. Pienen kohmelon keskellä oli kuitenkin annettavalle hienolle viikolle arvoisensa lopetus. Liikunta ja kulttuuriviikko taputeltiinkin uskomattomalla jammailusessiolla Virran Edu’s cafessa. Katsojamäärät ei liikoja lehtereitä rastittaneet, mutta (kuten jo arvata saattaa) HAUSKAA OLI! Erityismaininnat menee Matias ”vaikka toinen käsi irti skebaa” Kousalle, sekä Lauri ”suklaisen limaisesti” Toloselle.

Arvoisensa lopetus hienolle viikolle!

Arvoisensa lopetus hienolle viikolle!

Viikon aikana oli paljon myös muita tapahtumia. Oli lavatansseja, lounasdiskoa, hiihto ja sauna+avanto – reissua, henkilökunnan kuoroa, keskiajan historiaa, mielenosoitusta, Snellmannin aatteita, Shindoa ja vaikka mitä! Aivan uskomatonta menoa! Mahtavaa kun jengi viitsii järjestää.

Ensi vuotta jo odotellessa!

sampoSampo Y-P
Tutorvastaava

Raum o ain Raum. Terveisiä Talvipäiviltä (ei vaihtoehto-ohjelmasta). Ei herkkänahoille!

27 Hel

Erään tekstiviestichatin anti ja muuta mukavaa Talvipäiviltä. Huomas että kun opettajat pääsee kerran vuoteen irti, ei riemulla ollu rajoja. Seuraavat muistin pätkimät ajatukset tiiviinä pakettina. Jos olit talvipäivillä, varmaan tunnistat hommien nimet. Jos et, voit vaan harmitella mikset ollu mukana.

Hokkasen cv jäi kesken vuodelle 96, jatkuu ens talvipäivillä. Miettikää tarkkaan mihin bussiin istutte. Ite otan kyllä tän äijän töihin sitten kun oon rehtori, tuli sen verran vakuuttavat referenssit.

Tokoon liikenteen Tero halus nähä chatjuontajan tissit. Tästä meni hiljaseks. Koko matkalla ollu katse siis tisseissä, ei tiessä. Olipa turvallista. Näemmä kuitenkin viihtyi meidän seurassa.

Tokoon liikenteen Tero, puheenjohtaja ja sidosryhmävastaava.

Tokoon liikenteen Tero, puheenjohtaja ja sidosryhmävastaava.

– Itun lankakerä oli hukassa, löyty ennen Huittista – matka sujui sen jälkeen paremmin. Joku niistä luki tenttikirjaa bussissa???? Ruotsin kirjallinen ja suullinen matkan jälkeen maanantaina ei ainakaan Itun Uskalilta tainnu mennä putkeen: Pusan elämänviivaennustus osoitti maanantaille päivän kokonaista ylihyppäystä.

– Pönön kohalla Itun häiriköinti yltyi siihen pisteeseen, että ”Itu hiljaa”-sanonta kaikui kännisenä mikkiin säännöllisesti. Valvoja olis halunnu, mut ei siltikään sensuroinu yhtään tämän miehen puheita. Ekan kerran otti eteen vuonna -96 kaverin kanssa Kamasutraa selatessa????. Sen jälkeen on ollu vissiin vähän hiljasta… No, erkkarit lapaan nii alkaa toimia. Jos elämään haluaa viisautta, kysy Pönöltä. Tarina ei lopu sit ihan heti joten varaa aikaa.

– Tampereelta nääs-biisi, millä järjellä?

– Cafe Castellon kolmioleivät, oliko tarkotus vetää kahtena vai yhtenä ku kolme kerrosta? Hyvät eväät saatiin ja tuli hyvä mielikin sen jälkeen. Sitähän ei missään tapauksessa ollu aiemmin? Kurre etti sen verran hanakkaasti pi**ua että pisti koko jengin huutamaan sitä kameran takaa yhteen ääneen. Jos ees joku osais suunnistaa oikeeseen paikkaan.  Sano muikku olis ollu kuitenkin se perinteinen ku kuvia otetaan. No, tuli Minttua p***un sijasta. Jälleen. Mut Castello sai asiakkaita ja Kurre tais jäädä tyytyväiseks mikäli Nightlifen pimeydessä näki sitä naaman loistetta. Mahto johtua Mintusta, ei naisista.

– Onko tuttu semmonen ku Anssi Kela- Puistossa? En muista kuulleeni. Yli-Panula & Sukanen & co. ei ainakaan. Yritettiin tutustua kyseiseen biisiin vielä takasin tullessa viimesenä yhteislauluna mut oli niin tuntematon ettei säkeistön loppuun päästy.

– Älytön tornari lähti liikkeelle ekana iltana: Olis peitto heilunu salissa. Loppupeleissä jäi tornariks, ei näkyviä/kuuluvia todisteita tallessa. Huhun liikkeellelaittaja (=ilmeisesti toiveajattelija) ilmoittautukoot kommentilla.

– Majotuskoulu: 170 makuupussimatoo aamuneljältä.  Eihän me nukkumisesta maksettu? Onneks Eronen piti huolen kylmistä saunajatkoista ja säännöllisestä löylyn heittämisestä kylmälle kiukaalle. Valitettavasti se ei silläkään lämmenny vaikka kuinka yritti. Jonkun mielestä sauna kuitenkin lämpes, OKAn puheenjohtaja Ryynänen joutu siirtyy ulos vilvottelemaan hien (ja kalpeuden??) noustessa kasvoille. Hokkanen meinas riisuutua, jätti kuitenkin onneksi väliin. Ei oltas nimittäin sen vapauttamisen jälkeen mahuttu enää saunaan.

-Hakkarainen vetäs tumut. Ei ollu tällä kertaa yksin.

– Taffe lauantaina Raumalle: habitus muuttu ovimiehestä vanhaksi kaikkien etenkin vanhempien vuosikurssien muistamaksi tyttöjen nielijäksi parran leikkuun myötä. Aino-Nipa-tiimi istu tulomatkalla parin penkin päässä ihastelemassa. Parta aikoo kuulemma kasvaa takaisin kun sen saa niin helposti. Vanhan sananlaskun mukaan ei parta pahoille kasva. Taffe on siis hyvä.

– Ryynäsen tiluksille Torpalle lähti pari tilataksia lauantai-aamusta: Kauppapuutarhuri A. Ryynänen oli pistäny saunan (kuulemma ollu jo viikon lämpimänä) ja pefletit valmiiks pojan rehtejä sekä  rehellisiä opiskelukavereita varten. Sauna oli maaginen viiden ihmisen sauna, johon mahtu sata. Sataa ei ihan saatu houkuteltua, mutta monta lähti. Tyttöjen saunavuorossa tehtiin lumienkeleitä, pojat leikki tyttöä (19-vuotias, kaipaa kokemuksia) pistämällä reippaasti deittiviestiä chattiin. Tästähän riemu repesi, sen verran tuli hekumallisia yhteydenottoja. Terveisiä Ristolle ja Pepe40v:lle! Pönöstä tehtiin lähetettyihin kuviin nainen, takasin tuli kehuja ja lisäpaljastuksia (uskottava veto siis). Tämän TP-raportin allekirjoittanut jatkoi poikien saunoessa puhelinhommailuja muiden okl-naisten kanssa. Aivan mielenvikasta. Viskarin heiluva sääri ja kaks ääninäyttelijää. Yhelle kontaktille saatiin livenä happy ending. Tarinan opetus: älä laita ikinä omalle numerolle deittiviestiä MTV3-chattiin. Älä ainakaan talvipäivillä. Tyttöjen salaisuuksien rinki intoutui poikien poissaollessa ja puhelintsättäilyn innoittamana omien kokemusten muistelemiseen. What happens in Torppa, stays in Torppa. Kovia paljastuksia. Ps. tytöillä pitää todella pokka paremmin deittipuhelua kuunnellessa, en osannu selittää mitenkään 10 äijän yhteen nauruun räjähtämistä yhelle miehelle puhelimen toisessa päässä. ”Sulla taitaa olla siellä isompiki kööri takana… TUUT-TUUT-TUUT”.

-Jo alkumatkasta Kipinän pojat ja Arvaus oy analysoivat pitkävedolla monien kanssamatkustajien kertoimet. Mankki pääs matkaan: 89,95 veikanneet, ei voittoa. Pesisbusseista kuitenkin sen verran opittu, että matkan aikana on hyvä ottaa istuinpaikan sijaan makuupaikka käytävältä. Tekstiviestichattiin tuli terveisiä ”mikäs täällä lattialla ollessa”. Tulomatkalla ei kannattanu ainakaan veikata: Lättärin kertoimet laski 0,96:een. Eronen piti tulospalvelusta huolta aloittamalla takaisintulomatkan NHL-kuulumisilla. Tytöt ei kiinnostunu.

Kadonneen jäljillä-formaatti rantautui talvipäiväbussiin: Pusan kadonnut kaksoissisko-Pusa löytyi. Se kuitenkin tais kadota uudestaan heti bussin rantauduttua Raumalle.

Jakkulin ex-mies Raimo oli tekstiviestin välityksellä hengessä mukana: ei tee kuulemma homoks jos Jakkulilta vähän lainaa kakkosnelosta. Pajan erkkarit, mikä on kakkosnelonen?

Viive oli aivan hemmetin pitkä, oliko Hokkasella tai Pönöllä vaikutusta?

Pääskö Talvipäiville ilmaseks punasella nahkatakilla? Kuka kertoo?

Tokoon liikenteestä sisältä. Niinkuin huomaatte...

Tokoon liikenteestä sisältä. Niinkuin huomaatte…

Kopon Tomilla metrin mittainen… muna-anjovis-patonki.

Kellä oli paita pois Nightlifessa? No, aika monella. Kaikki vanhat ja niin nähdyt: Polte ja kumppanit.  Mut missä oli Aallon Sauli kolmoselta? Vanhat talvipäiväjyyrät Nipa ja Aino kyseli sukupuolitasa-arvon perään, miks ykskään nainen ei riisu ikinä näissä bileissä? Miks vaan miehiä ”joutuu” aina kattoo? Veikkaan että nämä tytöt kuitenki nauttivat.

Kakkosen tytöt viuhui puuhkineen, yks otti nuorta Mika Saaristakin välillä kyytiin.

Ykkösen tytöt: hieno päätös Miukkis-illan tehtävään, laulu raikasi ja pojat nautti! Tätä lisää!

Mutta mitä tapahtui Härkäsaunassa? Keltanen kumihanska? Sen kohtalo ja tehtävä? Härät ei kerro mitään, edes kännissä. Jotain jäi sinne, mistä kukaan ulkopuolinen ei saa tietää. Voin kertoo et Miukkis (Kurre lue: Miau-Mau-ilta) Hervannassa ei ollu yhtään näin mystinen. Sen sijaan täynnä kauniita rehellisiä naisia. Kynsilakka haisi ja kreppirauta kuumeni. Hienot etkot. Rumassa sitten kollektiivisesti long island ice teata.

Ryynäsellä pyöri jostain syystä vielä lauantai-iltana jengiä ympärillä (saattaa johtua roolista ainejärjestön hallituksessa): Vuodesta -87 saakka Rauman miehiä – mikä hieno syy kiertää koko kaupunki ja esitellä. Tampereella moinen kierros olis kestäny puol vuorokautta, mut onneks oltii Raumalla sillä sen pysty vetää 20 minuutissa. Ja- sanan kohdalla juotiin. Vakuuttavia faktoja, kuin olis Wikipediaa lukenu. Faktojen todenperäisyys jäi

tarkistamatta. Värrälä kyllä uhos tarkistavansa, onko jo tiedossa kuinka paljon Ryynänen valehteli? Rauman Lukon suosion ainakin.

Ooperin jatkot: ykköset tanssi aivan kympit taulussa, Hokkanen tanssi tyttöjen kanssa (hämmentävää…), OKAn sihteeri suoraan Kainuusta istu ja tanssi, molempia. Jimmy Colaa kannattaa laulajan taitojen perusteella kuunnella joskus toistekkin!

Ooperin viereinen ABC Kortela: Hesen jono 2 tuntia. Monet otti roiskeläppää marketista kylmänä pahimpaan nälkään. Nelosen tiimitytöt Mikkonen, Hanninen kumppaneineen otti kuitenkin kärkipaikan liikan erkkareina ja kattelivat hampparit poskessa jonon hidasta liikehdintää. Opetus: liikunta on hyväksi keholle ja mielelle! Hyvällä kunnolla saat myös ruokaa ekana.

Kipinän perjantailenkki Pyynpäältä: Nyman, Häkkinen. Oltais eksytty matkalla syömään ellei oltais spotattu OKAlaisia matkalta. Kipinän vpj Meriläinenki oli kuulemma juossu lenkkiä yksin toiseen suuntaan! Opetus: humalassa on hengenvaarallista harrastaa liikuntaa.

Tulasalon Jarmo veti hyvällä hengellä ja oli kaikkien kaveri. Positiivisuusringin kehutuimpia äijiä. Avainsanat huolehtivaisuus, sydämellisyys, kärsivällisyys. Joku sai tästä miehestä onnekkaasti hyvän kandiparin.

Muutamia sekalaisessa järjestyksessä olevia muisteloita teille tarjosi Häkkinen, Tokoon liikenteen tekstiviestichatin virallinen valvoja. Muodostin tarinaanikin näiden chatkuvioiden kautta koska en keksiny muuta. Sponsoreita ei lähteny yhtään mukaan että olisin saanu tästä kirjotuksesta palkkaa.

Haastan Expressbussissa olleen henkilön kirjoittamaan raportin ja lähettämään sen viestintävastaavan s-postiosoitteeseen julkaistavaksi okablogissa ja OKAn facebook-sivuilla.

ps. Hakkarainen: nyt aletaan taas laihduttamaan. Pari kiloo vielä.