Arkisto | Kehitys RSS feed for this section

Pedakahvila 18.4. klo 16

12 Maa

pedakahvila

Vielä ehdit laittaa kysymyksiä asiantuntijavieraille! Varaahan päivä kalenteriisi ja osallistu laadukkaaseen teemakeskusteluun tai tule muuten vaan kahville!

OKA Twitterissä!

4 Maa

Twiittaa OKAlle!

Seuraa OKAa Twitterissä, ollaan ajan hermolla. Sadannelle seuraajalle ylläriä.

Soihdut sammuu

14 Jou

Syyslukukausi 2012 on nyt päättymäisillään. Ainejärjestön näkökulmasta se tarkoittaa väistyvän hallituksen huojennusta siitä, että vuosi loppuu ja toinen toiverikas vuosi alkaa. Vuoden loppuminen tarkoittaa myös uuden alkua ja on aika kertoa uudelle hallitukselle, miten ainejärjestölaivaa kannattaa ohjailla ja miten uusi hallitus voisi tehdä vieläkin parempia tapahtumia ja tehdä parempaa edunvalvontaa. Kaikessa toiminnassa tärkeässä roolissa on palaute ja jäsenten ääni yhdistyksen toiminnassa. Toivottavasti laitat palautetta hallituksen toiminnasta, opinnoista, edunvalvonnasta tai mistä tahansa muustakin tänne!

Joulurauhaa

Vuodesta 2012 voisi todeta, että se oli ajoittain kiivas ja kiihkeä, jossa kävimme laajaa keskustelua sekä jäsenten että henkilökunnan kanssa, muita ainejärjestöjä unohtamatta. Siirto Tampereelle ja tänne asettuminen on ollut mielenkiintoista aikaa, jossa erilaiset ihmiset ja näkemykset ovat nouseet esiin ja olemme saaneet paljon kokemuksia millaista on toimia suuressa yliopistossa, jossa vallitsevat erilaiset käytänteet, normit ja ohjeet. Vuosi on ollut myös ennen kaikkea hienoa aikaa tutustua uusiin opiskelijakollegoihimme ja Kasvo ry on ollut hieno foorumi, jossa olemme saaneet keskustella ja vaihtaa näkökulmia muiden kasvatustieteilijöiden kanssa. Vuosi 2013 on nyt varmasti meille kaikille helpompi ja sitä on mukavaa odotella kun uudessa hallituksessa on asiansa osaavaa väkeä, joilla on motivaatiota ja asennetta aloittaa uusi vuosi uudella innolla ja hengellä. Uusi vuosi tuo mukanaan myös uusia haasteita, mutta myös mahdollisuuksia luoda uutta yhdessä, toteuttaa upeita tapahtumia ja rakentaa yhteistä ainejärjestöä eteenpäin.

OKA ry:n hallituksen puolesta toivotan kaikille oikein rauhaisaa joulua ja upeaa uutta vuotta!

Jaakko Vuorio
Puheenjohtaja 2012

Haluatko mukaan EDUn uuden yksikkölehden toimitukseen?

17 Elo

Kasvatustieteen yksikön vallankumoukselliset uudistukset jatkavat tuloaan ja ainejärjestöt ovat kehityksessä ajan hermolla: tämän seuraavan idean toteutukseen olet asiasta kiinnostuvana kasvatustieteilijänä erittäin tervetullut mukaan!

Yksikön ainejärjestöt ovat perustamassa uutta sähköistä lehteä, joka tulee toimimaan EDU:n opiskelijoiden kasvoina journalismin saralla: lehdestä voisi löytyä mitä tahansa tapahtuma-reportterien ”we were there”-selostuksista kasvatuksen ja oppimisen uusiin tieteellisempiinkin tuuliin. Lehti kasaisi yhteen yksikkömme opiskelijoita kiinnostavat ja ajankohtaiset asiat ja se julkaistaisi säännöllisesti yksikkömme omana lehtenä.

Nyt sinulla on EDUlaisena mahdollisuus päästä mukaan yksikkölehtitiimiin! Ei riitä sormet eikä varpaatkaan laskemaan kuinka paljon pientä ja isompaakin hommaa löytyy lehtitiimin toimituksen leivistä, joten kaikille kiinnostuville, myös enemmän tai vähemmän kiireisille ihmisille löytyy sopivaa mielekästä tekemistä lehden rakennuksessa ja julkaisussa. Myös vierailevat tähdet ovat hyvä lisä perustiimin toimintaan! Katso hakuilmoitus tästä!

Ilmoita kiinnostumisestasi osoitteeseen oka.ainejarjesto@gmail.com, otsikolla ”Toimitushakemus” ja kerro muutama sana itsestäsi ja tehtävätoiveestasi uuden lehden parissa, ethän myöskään unohda yhteystietojasi.

Ilmoittautuminen päättyy 2.9.2012!

Mikäli haluat tutustua yksikkölehden toimintaan paremmin, ohessa muutamia esimerkkejä eri yliopistojen ainejärjestö- ja kiltalehdistä:

Tietojohtajakilta Managerin Harmaa Talous

Tampereen historian opiskelijoiden lehti HiLe

Helsingin suomen ja sukukielten opiskelijoiden Siulaset

Ollaan rohkeita!

1 Kes

Luokanopettajankoulutus on valtakunnallisesti kokemassa erilaisia murroksia, muutoksia ja muovautumia. Jäänee kaiketi nähtäväksi tuliko toteutettua epämuodostumia vai jotakin todella maireaa. Hämeenlinnan toimipisteen siirtyminen Tampereelle syksyksi 2012 on yksi osa suurta kokonaisuutta, jota kannattaa aina silloin tällöin hahmotella.

Tampereen luokanopettajakoulutukseen jätettiin yliopistojen yhteishaussa lähes 2800 hakemusta. Ensisijaisesti Tampereelle jätettyjen hakemusten määrä nousi reippaasti edellisen vuoden 874:stä 1365:een. Luokanopettajankoulutuksen hakijamäärä kasvoi 56 prosenttia. Kasvatustieteiden yksikön hakijalisäys nousi kokonaisuudessaan 32 prosenttia.

Hienoa. Mitä sitten? Monet kokevat OKL:n siirrosta edelleen moraalista krapulaa, johtaminen yskii koko yliopistossa, tutkintouudistuksen sisällöt ovat vieläkin epäselviä, Normaalikoulun harjoittelut ovat perseestä (lapset ok) ja yksikön remontissa olevat tilat eivät olekaan niin upeet kuin oli luvattu. Pitäisikö asioita sitten lähestyä myös positiivisista näkökulmista? Voisiko ainejärjestön rooli olla muutakin kuin toimikausi kerrallaan toisinnettuja maneereja?

Toteamus nro 1: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön luokanopettajankoulutus on Suomen suosituin luokanopettajankoulutusyksikkö.

OKA ry:n pitää vastata tähän kysyntään Suomen tunnetuimpana, aktiivisimpana luokanopettajaopiskelijoiden ainejärjestönä, joka tarjoaa uudenlaisia luovia tapoja tuottaa palveluita sekä tapahtumia jäsenille. OKA ry on jäsenmäärältään verrattain suuri ja vanhin ainejärjestö Tampereen yliopistossa.

Toteamus nro 2: Luokanopettajakoulutuksen siirtyminen Tampereelle on aluepoliittisesti merkittävä muutos.

Valmistuvia opiskelijoitamme työllistyy merkittävästi Tampereen seudun työelämään. Noin 300 jäsentämme tekevät opintojen aikana opettajansijaisuuksia Tampereen ja Pirkanmaan seudun alueella. Olemme merkittävä resurssi ja voimavara Tampereelle ja lisäämme Tampereen vetovoimaisuutta. OKA ry tukee jäsentensä edellytyksiä menestymiseen opintojen aikana tarjoamalla työelämäsparrausta, valmennusta, tietoa ja ammattilaisten luentoja.

Toteamus nro 3: Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki.

OKA ry käyttää tätä vahvuutenaan ja hyödyntää kaupungin vetovoimaisuutta aktiivisesti omassa toiminnassaan. OKA ry luo kaupunkiin uusia sidosryhmäsuhteita ja ottaa kaupungin koulutusorganisaatiot mukaan toimintaansa. Lisäksi otamme huomioon Tampereen muut korkeakoulut toiminnassamme ja pyrimme poikkitieteellisiin tapahtumiin.

Toteamus nro 4: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön tunnettuus yliopistolla ja valtakunnallisesti on noussut viimeisten vuosien aikana.

Kasvatustieteiden yksikköä oltiin jo muutama vuosi sitten ajamassa alas, mutta näyttää siltä, että yliopisto on osoittanut yksikölle poikkeavan määrän resursseja. OKA ry tukee yksikön menestystä. Olemme aktiivisesti mukana yksikön asioissa osallistumalla etupainoitteisesti edunvalvontaan, pitämällä jatkuvasti yhteyttä yksikön johtoon ja henkilökuntaa sekä luomme omalta osaltamme uniikin, tunnistettavan ja omaleimaisen EDUn ainejärjestöjen kulttuurin, joka perustuu avoimuuteen, tasa-arvoon ja aktiiviseen ainejärjestötoimintaan. Menestyksemme voimavara on yhteistyö muiden EDUn järjestöjen kanssa.

Joku voisi jopa sanoa, että nämä väittämät ovat kaukaa haettuja, mutta olen tullut siihen tulokseen, että ne ovat jo osittain olemassa, ne pitää tehdä näkyviksi ja ne pystytään toteuttamaan. Se vaatii hieman aikaa, erinomaisia valveutuneita hallituksia, aatetta, keskustelua ja halua muuttaa asioita. Oma kipinäni (ja nyt ei puhuta siitä joka sytyttää suuren tulen) on ollut haluni muuttaa asioita. Jos jokin on huonosti, miksi et korjaisi asiaa tai ainakin yrittäisi? Luin aikoinaan erään Wikipediasta kertovan kirjan, jossa hienosti kerrottiin wiki -hengestä ja sen ideasta. Kun editorit huomaavat teksteissä asiavirheitä tai artikkelissa on jotain mätää he korjaavat sen. Johtoajatuksena on asennoituminen, ideologia: Be bold – Ole rohkea.

Ollaan rohkeita muuttamaan asioita, itseämme ja toisiamme – muutetaan yhdessä luokanopettajankoulutusta ja ainejärjestöä sellaiseksi, että kaikilla olisi avoin, tasa-arvoinen sekä mahtava kokemusrikas opiskelijaelämä. Nostetaan syksyllä koulutuksemme sekä ainejärjestömme ylpeästi esille kampuksella ja lunastetaan oma paikkamme hyvällä flow´lla, ilmeellä, joka on tunnistettavissa, ja jossa on kaikkien helppoa ja hyvä olla – uusien sekä vanhojen opiskelijoiden.

 

Hyvää kesää!

Jaakko Vuorio

OKA ry, puheenjohtaja